TEKSTIKOKO

Ajankohtaista

Tutkimus: Vire Kotien asukkaiden kokemuksia kartoitettu

Mainio Vire teetti asukastyytyväisyystutkimuksen kesällä 2011 Helsingin Vire Koti Käpylässä sekä Tampereen Vire Koti Elämänpuussa. Tutkimuksen toteutti ikäihmisten asumisen ja elämänlaadun tutkimiseen erikoistunut Gaudia Tutkimus Oy. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 19 Vire Kotien asukasta. Asukkaat saivat ilmoittautua tutkimukseen vapaaehtoisesti ja heidät haastateltiin kahden kesken heidän omissa asunnoissaan.

Vire Kotien asukkaat kertoivat olevansa tyytyväisiä tähän asumismuotoon varsinkin siksi, että he kokevat olonsa erittäin turvalliseksi: apua on saatavissa heti jos sitä tarvitsee. Turvallisuuden tunne tulee myös siitä, että asukkaat kokevat, että heistä huolehditaan ja että he saavat hyvää hoivaa. Näin sekä asukkaat että heidän omaisensa voivat rentoutua ja rauhoittua. Vire Kotien henkilökunnasta pidetään erittäin paljon. Luotettaviin, tuttuihin, ystävällisiin ja lämpöisiin hoitajiin voi turvautua aina kun tarvitsee. Siksi asukkaat kokevat, että tällaisessa paikassa on turvallista vanheta.

Asukkaat pitävät siitä virike- ja ohjelmatoiminnasta, jota heille järjestetään, mutta joidenkin asukkaiden mielestä sitä voisi olla vielä enemmän. Virikkeiden ja toiminnan sisällöstä on asukkailla erilaisia toiveita, ja kiinnostuksen kohteiden yksilöllisyys nousi selkeästi tutkimuksessa esiin. Musiikista moni pitää, samoin kevyestä liikunnasta, mutta eivät kaikki. Keskustelukerhot, tietokilpailut ja aivojumpat innostavat monia, mutta toisia tämän tyyppiset älylliset harrasteet eivät kiinnosta. Osa asukkaista pitää aktiivisesta sosiaalisesta toiminnasta, mutta toisia liika sosiaalisuus väsyttää ja he nauttivat myös oman asunnon rauhasta. Jotta Vire Kodeissa voidaan tarjota hyvän hoidon lisäksi myös henkisesti antoisaa ja vireyttä ylläpitävää asumista ikäihmisille, joudutaan pohtimaan sitä, miten voidaan vastata tähän hyvin yksilöllisen ja monipuolisen harrastetoiminnan tarpeeseen. Asukkaiden kunnon huonontuessa joudutaan myös pohtimaan keinoja, joilla voidaan helpottaa asukkaiden osallistumista yhteisiin tilaisuuksiin huonosta kuulosta, kipeästä selästä ym. terveysongelmista huolimatta.

Osa Vire Kotien asukkaista kokee yksinäisyyttä yhteistoiminnasta huolimatta. Naapurien toivottaisiin käyvän ja se harmittaa, ettei ovikello soi. Toisaalta ei itsekään tohdita lähteä naapureita häiritsemään, koska naapurivierailuihin ei olla tyypilliseen suomalaiseen tapaan oikein totuttu. Vire Kodeissa saatetaankin kokeilla naapurivierailujen järjestämistä ja mikäli asukkaat pitävät näistä kokeiluista, voidaan vierailut ja 'avointen ovien päivät' ottaa vakituiseen käyttöön.

Tutkimuksessa nousi esiin se, miten tärkeää ikäihmisille suunnattujen talojen suunnittelussa on ottaa huomioon yhteisten tilojen saavutettavuus ja miellyttävyys. Ikäihmiset kaipaavat seuraa ja helpointa tämä olisi toteuttaa miellyttävillä oleskelutiloilla, joissa yhdessä oleminen mahdollistuisi luonnollisesti.

Ikäihmiset toivovat tulevansa kuulluksi ja huomioon otetuksi. Vire Kotien hoitajat osaavatkin antaa asukkaille tämän kokemuksen, mutta hoitajien työn paljous ja kiire vähentävät kuulluksi tulemisen tunnetta. Tähän asiaan tullaan Mainio Vireen toiminnan kehittämisessä paneutumaan vielä lisää. Ainakin asukkaiden kokemusta kuulluksi ja huomioiduksi tulemisesta voidaan Vire Kodeissa lisätä lisäämällä tiedottamista ja asukkaiden mielipiteiden kysymistä, esimerkiksi erilaisten arjen käytäntöjen muuttamisten yhteydessä.

Mainio Vire kiittää tutkimukseen osallistuneita asukkaita. Asukkaiden toiveet ja kehittämisehdotukset tullaan ottamaan huomioon ja asukkaiden antamaa palautetta tullaan käyttämään Vire Kotien palveluiden kehittämisessä.