TEKSTIKOKO

Ympäristövastuu

Asiakkaat, ympäristö ja työntekijät odottavat ja edellyttävät, että yritykset ottavat koko ajan tehokkaammin ympäristön ja sen suojelun huomioon toiminnassaan. Mainio Vire Oy on asettanut ympäristövastuun kantamisen keskeiseksi tavoitteeksi laatu- ja palvelutavoitteiden rinnalla. Ympäristöystävällinen toiminta asumispalveluissa, muissa liiketoiminnoissamme ja toimistolla on ensiarvoisen tärkeä viihtyisän elinympäristön säilyttämiseksi ja samalla myös vahva kilpailutekijä. Ympäristönäkökohtien huomioon ottaminen parantaa myös kustannustehokkuutta esimerkiksi energian ja veden käytössä. Ympäristöpolitiikan tavoitteena on ympäristötehokkuuden lisääminen siellä, missä kuormitusta esiintyy eniten ja missä siihen parhaiten voi vaikuttaa.

Ympäristöohjelmamme näkyy käytännössä mm. seuraavissa asioissa:

* Lajittelemme jätteet kunkin toiminta-alueen ohjeiden mukaisesti, biojätteille on omat astiat ja ongelmajätteet toimitetaan ohjeistettuihin keräyspaikkoihin.

* Säästämme energiaa
- huonelämpötilaa seurataan huonekohtaisilla lämpömittareilla
- ovet ja ikkunat ovat tiivistettyjä, eikä pidetä auki tarpeettomasti
- valaisimina käytetään loisteputkia tai energiasäästölamppuja
- tiloissa, joissa ei jatkuvasti asioida, ei pidetä valaistusta
- veden kuluttamista seurataan säännöllisesti asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa.

* Hankinnat ja logistiikka toimivat ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittaen
- suosimme kierrätettävään materiaaliin pakattuja tuotteita mm. ruoka- ja muut raaka-aineet
- tilaamme tavaroita optimaalisissa erissä vähentäen päivittäisten kuljetusten määrää
- olemme sähköistäneet tiedottamista, laskutusta ja ohjeistusta toimipisteisiimme
- kaikki toimipisteemme ovat yrityksemme yhteisessä verkossa ja sähköpostin piirissä
- käyttämättömät lääkkeet palautetaan apteekkiin
- annostelemme pesuaineet ohjeiden mukaisesti ja käytämme ympäristöystävällisiä pesuaineita
- meillä on sovitut tavarantoimittajat, joiden toimintaa seuraamme kehityskokouksissa.

* Kannustamme henkilökuntaamme ideoimaan ympäristöä säästäviä toimenpiteitä.

* Seuraamme viranomaisten määräyksiä.